torstai 22. helmikuuta 2018

Tampereen Ooppera: Veljeni Vartija



Missä:Tampere-talossa

Milloin: Pe 16.2.2018 klo 18.30, kantaesitys Su 18.2. klo 15.00
Ke 21.2. klo 18.30 (YLE televisioi) La 24.2. klo 15.00 To 1.3. klo 18.30 La 3.3. klo 15.00

Sävellys Olli Kortekangas
Musiikinjohto Santtu-Matias Rouvali
Libretto ja ohjaus
Tuomas Parkkinen
Puvut
Tarja Simone
Lavastus
Kati Lukka
Valosuunnittelu Ville Syrjä

Rooleissa:
Tuuli Takala Amanda Rossi
Ville Rusanen Eemil Rossi
Tuomas Katajala Iisakki Friman
Juha Kotilainen Johannes Rossi
Päivi Nisula Rauha Valkonen
Erica Back Serafina Suomi
Virpi Räisänen Hanna Waltz
Suvi Väyrynen Onni Kontio
Tuomas Pursio Tuntematon sotilas

sekä Tampere Filharmonia, Tampereen Oopperan kuoro ja Tampereen Oopperan lapsikuoro.

Linkki Ylen sivuille: https://areena.yle.fi/1-4313553

Lähetyksen jälkeen ooppera on katsottavissa Areenassa 22.2.2018 alkaen 6 kk ajan 20.8.2018 asti.
Teos nähdään myös Yle Teemalla pääsiäisenä.

Silmänräpäys sitten -


Kävin katsomassa Veljeni vartijan kantaesityksen Tampereella 16.12. 2018. Tämän lisäksi katsoin YLE: n televisioiman näytöksen 21.02.2018. Veljeni vartija on Tampereen Oopperan tilausteos, jonka aiheena on vuoden 1918 sisällissota. Kyseessä on uusin suomalainen ja ensimmäinen Tampereelle sijoittuva ooppera.

"Paljon synkkää ja surullista", oli ennakko-oletukseni. Toki oopperassa oli synkät hetkensä ja surullisia kohtaloita, mutta ennakko-oletukseni oli muuten pielessä. En osannut aavistaa, miten musiikillisesti monipuolista, teemoiltaan monivivahteista ja kuitenkin helposti lähestyttävää teosta olin menossa katsomaan. Materiaalista olisi voinut kirjoittaa kaksikin teosta ja keskittyä siten tiettyihin teemoihin enemmän. Nyt ooppera eteni välillä hengästyttävääkin vauhtia.

Musiikillisesti Veljeni vartija sisälsi monenlaista: pieniä kuoro-osia, suuria kuoro-osia, lapsikuorolle oma osa. Solisteille perinteisiä aarioita, duettoja ja trio. Musiikin tyylissä oli paljon vaihtelua. Oli kepeää ja synkkää teemaa, parodiaa, pilkkalaulua ja jopa kabaree-tyyliä.

Sekä säveltäjä Olli Kortekangas että libretisti Tuomas Parkkinen ovat painottaneet, että ooppera lähtee liikkeelle pienestä ihmisestä. Tarinan keskiössä on Rossin perhe, joka jakautuu sisällissodan mainingeissa. Rossin perhe läheisineen kuvastaa Suomea pienoiskoossa. Hahmot ja heidän kohtalonsa ovat kuvitteellisia, mutta ympäröivät tapahtumat nojautuvat tiukasti historiallisiin tapahtumiin. Ajallisesti teos kattaa noin neljän ja puolen vuoden aikajakson.

Ainoastaan yhdelle roolihahmolle on esikuvansa tosielämässä. Onni Kontion hahmo pohjautuu 14-vuotiaaseen oululaiseen lapsisotilaaseen Onni Kokkoon. Parkkinen kertoi päätyneensä Kokkoon, koska Kokosta tuli kuolemansa myötä valkoisen armeijan ikoninen sankari. Toinen syy ottaa Onni Kontion hahmo oopperaan mukaan oli se, että kyseessä on housurooli. Housuroolissa naislaulaja esittää poikaa tai nuorta miestä. Parkkisen mukaan housurooli on myös kumarrus oopperan historialle.(YLE:n haastattelu oopperan kohdasta 1:32:16 eteenpäin).

Agitaattorin ja kansankiihottajan Hanna Waltzin rooliksi on mainittu myös kohtalokas nainen. Hän toimii takapiruna ja käänteisen omatunnon äänenä yllyttämässä hahmoja väkivaltaan. Ensi-illassa Virpi Räisäsen ääni ei valitettavasti kantanut orkesterin yli ja agitaattorin sanoma jäi tekstityksen varaan. Keskiviikon televisioinnissa ääni kantoi hyvin. Parkkisen mukaan Waltzin hahmo edustaa maagista realismia (YLE:n haastattelu oopperan kohdasta 1:29 eteenpäin).

Tampereen läsnäolo toteutuu upean lavastuksen avulla. Yksinkertaisilta näyttävin keinoin on luotu helposti tunnistettavia paikkoja. Kolmannen näytöksen alussa näyttämö muuttui Tampereen teatteriksi punaisten kankaiden ja näytelmäkirjailijoiden nimien avulla. Kalevankankaan hautausmaa muodostui kahteen kertaan, kun taisteluissa kuolleiden haudoille kannettiin ristit. Oivaltavaa ja vähäeleistä.

Kaikkein hienointa lavastuksessa oli kuitenkin kuorokohtaus Johanneksen kirkossa. Hugo Simbergin maalauksen köynnöksenkantajapojat olivat osa kuoroa, joka puhkesi laulamaan pakolaiskuoron kanssa Mustaa, mustaa. Koska Tampere-talo ei ole teatteri eikä oopperatalo, on lavastus rakennettu paikan päälle.

Näin hienosti tehdyn Tampereen voisi mielestäni pakata matkalaukkuun ja laittaa kiertueelle muihin kaupunkeihin, sillä vain kuusi esitystä tuntuu oopperan luomiseen käytetyn valtavan työmäärän ja henkilötyövuosien tuhlaukselta. Tarinan taistelut olivat Tampereella, mutta sisällissodan tapahtumat koskettivat koko kansakuntaa. Esittäkää siis ihmeessä Veljeni vartijaa vielä muuallakin!

Mielenkiintoista olisi myös nähdä jatkoa tarinalle. Mitä tapahtui loppunäytöksen jälkeen ja seuraavat kaksikymmentä vuotta? Miten jakautunut kansakunta kykeni yhdistymään Talvisodan alla? Olisiko siinä tilausta seuraavalle tamperelaisoopperalle?



sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Nosferatu: Nyt jo kuulen Kuolonlinnun laulun

Lübecker Salzschpeicher, joka toimi elokuvassa myös Nosferatun kaupunkikotina.



Missä:Kotisohvalla

Milloin: YLE-Areenasta 9.12 2017 - 9.3.2018 eli 90 päivää.
Ensi ilta oli Haagissa 17. helmikuuta 1922

Ohjaus: Friedrich Wilhelm Murnau.

Nimiooleissa: Max Schreck, Alexander Granach, Gustav von Wangenheim, Greta Schröder

Restaurointi: Luciano Berriatúa / Friedrich-Wilhelm-Murnau-Stiftung 2005–2006.


Tietoa elokuvasta ja sen taustoista

Nosferatun oli alunperin tarkoitus olla mukaelma Bram Stokerin romaanista Dracula. Stokerin leski, joka omisti Draculan tekijänoikeudet ei kuitenkaan antanut lupaa filmatisoinnille. Siispä F. W. Murnau lainasi Bram Stokerin työn ilman lupaa ja teki henkilön- ja paikannimiin pieniä muutoksia, ajatellen ehkä, että laina jäisi huomaamatta. Laina ei kuitenkaan jäänyt Stokerin leskeltä huomaamatta ja tämä haastoi elokuvan tuottaneen yhtiön oikeuteen. Oikeus linjasi, että tekijänoikeutta on loukattu ja määräsi elokuvan kaikki Saksassa olevat kopiot poltettavaksi.

Onneksi jokunen kopio säästyi tuholta ja niistä on voitu koostaa meidän nykykatsojien ja aiempien katsojien iloksi kokonainen elokuva. Muutama kopio oli ehditty toimittaa muun muassa Yhdysvaltoihin, jossa elokuva sai ensi-iltansa seitsemän vuotta saksankielisen ensiesityksen jälkeen, vuonna 1929. Oikeusjutusta syntynyt kohu möi niin elokuvaa kuin kirjaakin. Vaikka paljon Nosferatun filmikopioita tuhottiin, niin elokuva kiersi maailmaa edelleen.

Aivan alkuperäistä, kokonaista teosta ei kuitenkaan ole säilynyt."YLE Teemalla esitettävä Nosferatu on Friedrich-Wilhelm-Murnau-Stiftungin toimesta restauroitu versio, joka perustuu lähinnä erääseen Ranskassa säilyneeseen väritettyyn kopioon; osia on digitoitu tšekkiläisestä ja plansseja saksalaisesta kopiosta. Lisäksi elokuvaan on toteutettu kadonneita tekstiplansseja pieteetillä alkuperäisen typografian mukaisesti." Lisää tietoa YLEllä esitettävästä versiosta tästä.

Kreivi Orlokin ei-inhimillinen olemus - eläimellisyys

Kreivi Orlok on muodoltaan kovin erilainen kuin myöhempien vampyyrielokuvien vakiinnuttama frakkiin pukeutuva herramiesvampyyri. Todella hieno takki Orlokilla kuitenkin kyllä on. Hän muistuttaa enemmän eläintä kuin ihmistä. Kreivillä on varsin pitkät etuhampaat, hän on kovin kalpea ja muutenkin kummitusmaisen oloinen. Rottamaiset etuhampaat ja hurjat kynnet liittävät hänet yhtäältä hänen mukanaan kulkeviin rottiin ja rottien kautta ruttoon, tartuntatauteihin ja kuolemaan. Kreivi Orlok vaikuttaa olevan surullinen ja yksinäinen hahmo eikä hän oikein tiedä eikä taida välittääkään siitä, miten ihmisten kanssa toimitaan.

Elokuva on kestänyt aikaa jo lähes vuosisadan. Se etenee tapahtumiltaan hitaammin kuin nykyfilmit. Tyyliltään elokuva on erittäin mahtipontinen ja pateettinen. Elokuvan visuaalisesti tunnetuimmassa kohtauksessa pelkkä Orlokin varjo kiipeää portaita Hutterin asuntoon. Ainoa, mikä elokuvassa varsinaisesti häiritsee on se, että herra Hutter ei millään tajua että kreivi Orlok on vampyyri. Tämä sama ominaisuus on sittemmin sälytetty useille Hutter/Harker -hahmoille.

Elokuva ei nykykatsojaa pelota, mutta antaa paljon ajattelemisen aihetta. Itseäni ihmetyttää muun muassa se, että miksi elokuvaan aina löytyy uhrautujanaisia? Toisin sanoen jostain uhasta ei päästä, ellei kaunis neitokainen ole valmis uhraamaan henkeään elokuvan "hirviölle". Laitan sanan hirviö tässä lainausmerkkeihin siksi, että lukija/katsoja voi itse elokuvaa katsoessaan päätellä kuka kulloinkin on varsinainen hirviö. Muun muassa elokuvista Nosferatu, Frankenstein, Frankensteinin morsian, Susimies ja Näkymätön mies löytyy klassinen nuori, kaunis ja mahdollisesti vähän yksinkertainen uhrautujanainen. Tästä virkistävänä poikkeuksena on Muumio (1932) jossa Ankh-es-en-Amon ei suostu uhrattavaksi ja omalla toiminnallaan aiheuttaa elokuvassa merkittävän suunnanmuutoksen.

Lähteet:

All copies of the cult classic “Nosferatu” were ordered to be destroyed after Bram Stoker’s widow had sued the makers of the film for copyright infringement
https://www.thevintagenews.com/2017/04/05/all-copies-of-the-cult-classic-nosferatu-were-ordered-to-be-destroyed-after-bram-stokers-widow-had-sued-the-makers-of-the-film-for-copyright-infringement/. Haettu 10.10.2017
Wikipedia; Nosferatu
https://en.wikipedia.org/wiki/Nosferatu#cite_note-2. Haettu 10.10.2017
Nosferatu ja Dracula – vampyyrihistoriaa Teemalauantaissa 9.12.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/12/05/nosferatu-ja-dracula-vampyyrihistoriaa-teemalauantaissa-912. Haettu 10.10.2017
Great Movie Nosferatu https://www.rogerebert.com/reviews/great-movie-nosferatu-1922. Haettu 10.01.2017
Nosferatun iMDb-sivu http://www.imdb.com/title/tt0013442/?ref_=nv_sr_1.Haettu 12.01.17
Nosferatun tv-tropes -sivusto http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Film/Nosferatu


keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Neule: Albion-sukat

Sukat jalassa. Kesäauringossa. Parvekkeella.



Sain hiljattain valmiiksi sukkaparin. Malli on nimeltään Albion. Se oli toukokuun mysteerisukkana Ravelryn Sock Knitters Anonymous - ryhmässä. Jos mysteerisukat neuloo määräajassa eli kahdessa kuukaudessa ja ilman muutoksia ohjeeseen, saa osallistua arvontaan, jossa voi voittaa lisää lankaa.


Mysteerisukka on viikon välein ilmestyvistä vihjeistä koostuva ohje. Sukassa on yleensä neljä osaa ja ne seuraavat toisiaan varsin ennalta-arvattavassa järjestyksessä. Tämän mysteerin teki puoleensavetäväksi suunnittelijan esittelyteksti:

"Koska tämän on tarkoitus olla mysteerisukka, olen kirjoittanut vihjeet niin, että jokaisessa niistä esitellään jokin uusi tekniikka , jota ei voi päätellä sitä edeltävistä osista. Tästä syystä vihjeet ovat keskenään eri mittaisia. Viimeinen vihje on monimutkaisin ja pisin, mutta koska se on viimeinen, niin ei ole kiirettä neuloa sitä loppuun ennen seuraavaa vihjettä."(Vapaasti suomennettu sukkamallin sivulta.)

Uudet tekniikat kiinnostavat aina, joten ei kun neulomaan vaan! Näissä sukissa minulle oli uutta se, että kantapää neulotaan lähes kaikilla varren silmukoilla eikä puolella varren silmukoista kuten yleensä. Näin neuloen saa sukanvarren kuvion jatkumaan pystysuorana myös kantakiilan ajan. 

Sukanvarren kuvio jatkuu pystysuorana myös kantakiilassa.


Kantapään käännös neulotaan ihan tavalliseen tapaan. Sitten poimitaan silmukat sukan kummaltakin sivulta ja neulotaan kantakiilan kavennukset lyhennetyin kerroksin. Kavennuksien paikka on jalkapöydän päällä. Tällainen muotoilu antaa hienoja mahdollisuuksia kuvioiden suunnitteluun. Ainoa miinuspuoli jonka keksin on se, että näin joutuu neulomaan tasona aika paljon. On toki makuasia, haittaako se vai ei.

Tässä sukassa oli myös juuri sopiva määrä kirjoneuletta. Valitsin värit, jotka mielestäni sopivat hyvin toisiinsa ja keskenään yhteen. Valitsemani väriyhdistelmä ei kuitenkaan tuo kirjoneulekuviota parhaalla mahdollisella tavalla esiin. Näitä sukkia neuloessa sain hyvän oppitunnin värien käytöstä neuleessa. Lopputulos on mielestäni  kuitenkin hyvä ja väriyhdistelmä on iloinen ja raikas. Kuviolankoja kului varsin vähän: 2 - 6 grammaa per väri, joten tähän voi hyvin käyttää pienet jämäkerät.



Albion-sukissa on käytetty useita Brittein saarten perinteisiä neuletekniikoita. 







lauantai 1. heinäkuuta 2017

Neule: Sock of Ages



Löysin varastoja kolutessani kevättalvella 2012 aloittamani projektin. Valmiina oli yksi sukka ja hieman yli kärjen verran toista. Sukkkamalli on  A Tad Bit O' Plaid.



Sukka ja sotkusukka.


Keskenjäämisen syyt ovat nyt selvillä. Yksi niistä on yllä kuvassa näkyvä viiden langan lankasotku. Minulla on tainnut mennä hermo monella langalla työskentelyyn! Toinen syy on se, etten ole osannut päättää, haluanko näistä polvisukat vai en.


Aloitin neulomisen urheasti uudestaan! Nyt raitalankojen käsittelykin sujuu jo paremmin. Käytössä olevan langan pidän neuleen oikealla puolella ja loput neljä lankaa odottamassa vasemmalla.

Neljä lankaa vasemmalla, yksi oikealla.


Sukan teräosa ja kantapää tuli lopulta neulotuksi miltei yhden päivän aikana. Silmukoita on tosin kerroksella perin vähän, vain 56.

Polvisukat vai ei?
Kaikkia sukkamalleja ei ole tarkoitettu muunnettavaksi polvisukiksi. Olen aika varma, että tämä malli kuuluu niihin. Jälkikäteen virkattavat pystyraidat luultavasti tiivistävät neulosta sen verran, että pelkät pohjelisäykset eivät riittäisi muokkaamaan näistä polvipituisia. Varmemmaksi vakuudeksi päävärin lanka ei myöskään riitä niin pitkälle.

Mitä vielä pitää tehdä?
Nyt on jäljellä oikean sukanvarren tekeminen loppuun. Sen lisäksi vasemmasta sukasta on purettava ja tehtävä uudestaan kolme oikein - yksi nurin -joustinneule, koska se ei riitä pitämään sukkia ylhäällä. 

Toivottavasti jo tässä kuussa näemme nämä sukkakaunokaiset valmiina ja käytössä!

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Teatteriesitys: Liisa Ihmemaassa

Kuva: Mika Nurmi Photography


Missä: Ruskon kesäteatterissa, Vanhatie 11

Milloin: Ensi-ilta oli sunnuntaina 4.6. 2017. Tästä linkistä pääset katsomaan, milloin ovat muut näytökset.

Kävin katsomassa ensi-illan sunnuntaina 4.6. Tähän näytökseen sain kutsuvieraslipun.

Ilma oli poutainen ja lämpimähkö. Tänä keväänä ja alkukesällä on ollut huomattavan viileää, joten mukana olivat hanskat ja kaulahuivi sekä yllä lämmin takki eikä siinä ollut yhtään liikaa . Varaa siis mieluummin mukaan yksi ylimääräinen kerros lämmintä, kuin yksi liian vähän. Ruskon kesäteatterissa on katettu katsomo, joten katsojaa ei haittaa vaikka vähän sataisikin. Näytelmään se kenties tuo jotain lisää?

Esityksen kesto: Noin 1 h 45 min väliaikoineen

Ikäraja: Ei ikärajaa

Käsikirjoitus: alkuperäinen käsikirjoitus Lewis Carroll, sovitus näytelmäksi Pentti Pesä ja Pekka Ojamaa

Ohjaaja: Pauliina Salonius

Musiikin sävellys ja äänitehosteet: Jouni Lehtonen

Musiikin sanoitus: Jouni Lehtonen ja Eikku Flinkman

Ääniteknikko: Vili Hokkanen

Puvustus: Tarja Siirtola-Virta

Lavastus ja tarpeisto: Katri Uuttu

Maskeeraus: Milana Keskikastari

Esiintyjät: (aakkosjärjestyksessä) Aava Aaltonen, Mimosa Ahde, Elena Blomqvist, Iida Blomqvist, Liina Flinkman, Tom Flinkman, Venla Hietaharju, Enni Huhtala, Sanni Huhtala, Mikko Jäästö, Kristiina Koljonen, Emilia Mäkilä, Sanna-Kaisa Nurminen, Alma Pajunen, Hannu Pajunen, Toni Rautio, Riitta Sahla, Vili Suonpää ja Lotta Uuttu.

Kuva: Mika Nurmi Photography
Näytelmästä:

Olen lukenut Liisa-kirjani moneen kertaan ja nähnyt Walt Disneyn ja Tim Burtonin versiot Ihmemaasta. Odotin suurella mielenkiinnolla, millainen Ihmemaa Ruskolle on luotu ja mitä siellä tapahtuu.

Luvassa on satu, jossa tapahtuu kaikenlaista kummaa. Tarina alkaa siitä, kun Liisa putoaa kaninkoloon ja saa kutsun Kuningattaren puutarhajuhliin. Sitten kaikki alkaa muuttua! Katsoja saa ällistellä ja hämmästellä Liisaa ja Liisan kanssa. Sekä aikuiselle että lapselle löytyy naurun ja miettimisen aihetta, samastakin tapahtumasta eri tasoilta.

Lavastus on kirkasvärinen ja kukallinen ja sieltä löytyy pieniä yllätyksiä. Yksityiskohtaiset, runsaat ja paikoin humoristisetkin puvut lisäävät tarinaan säihkettä  ja sadunomaisuutta. Liisan suurentumiset ja pienentymiset on tehty oivaltavasti.

Näyttämön tapahtumissa tulee seuranneeksi ainakin yhtä paljon itse tarinaa kuin sen puitteita. Liisan seikkailuissa ei ole varsinaista juonta, mutta alku ja loppu niillä on. Katsoja voi itse miettiä, mitä oikein tapahtuikaan.

Kuva: Mika Nurmi Photography



Näytelmän ohjaaja Pauliina Salonius kirjoittaa Liisan käsiohjelman esipuheessa että:
 "Ruskon kesäteatterin toiminta on vahvasti yhteisöllistä. Se yhdistää joka kesä eri ikäisiä ihmisiä toimimaan yhdessä saman tavoitteen hyväksi. Tänä kesänä Ruskon kesäteatterin konkarit saavat rinnalleen monta ensikertalaista. Kaikki ovat heittäytyneet mukaan suurella sydämellä, ja yhdessä tekemisen riemu on ollut suurta"


Tämä yhdessä tekemisen riemu sekä ilo näyttelemisestä välittyy  katsojalle vahvana. Erityisesti haluan nostaa esiin pienen Murmelin (Sanni Huhtala) ja Kaalimadon (Emilia Mäkilä). Kaikki näyttelijät yhdessä luovat Liisan Ihmemaan ja ylläpitävät sitä.


Esteettömyys: Tulin näytökseen pyörätuolilla. Nousevan katsomon kaltevaan portaikkoon luodaan tukilaudan avulla tasainen istumapaikka. Avustajani pääsi viereeni istumaan. Näkyvyys oli erinomainen. Teatteri pyytää ilmoittamaan pyörätuolista etukäteen, jotta he osaavat varautua.

Ruskon kesäteatterin pyörätuolipaikka


Jos tulet paikalle ilman avustajaa, voi pehmeässä hiekkamaastossa kelaaminen olla hieman raskasta, mutta henkilökunta auttaa varmasti. Kesäteatterin kahvio on sekä ulko- että sisätiloissa. Kesäteatterin tiloista löytyy myös inva-wc. 



tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulukranssi

Joulunpyhät ovat ohitse, joten nyt on oivallinen aika kertoa mitä askartelin jouluksi. Olen pitkään haaveillut hienosta ovikoristekranssista. Niiden valinnassa vasta olikin runsaudenpula! Olisin halunnut jonkinlaisen havukranssin tai muun luonnonmateriaalista tehdyn. Toisaalta lapsuudenkodin luonnonmateriaaleja ja  joulukoristeita yhdistelevä kranssi on ehkä maailman hienoin.

Harmikseni totesin, ettei minulla ole paljon rahaa kranssiin laitettavaksi. Suuntasin SPR:n Kontti- kirpputorille, jossa sattui olemaan tarjous: Kaikki loput joulukoristeet eurolla. Etsiskelin sieltä viisi mieleistä koristetta, menin kotiin ja askartelin oman kranssini.

Kranssi kierrätysmateriaaleista


Askarteluun kului aikaa noin kaksi tuntia. En ole ihan varma tykkäänkö tämäntyyppisestä askartelusta vai en. Oikeastaan pelkkiä viimeistyksiä koko homma, kun kaikki näkyy valmiissa työssä. Ehkä olisin tarvinnut hieman enemmän aikaa hienompaan lopputulokseen, mutta pääasia on, että tämä tuli valmiiksi. Jopa ennen joulua, aatonaattona. Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Seuraavaksi kerron tarkemmin askartelusta.


Neljä joulukoristetta kirpputorilta, satiininauha ja kirjontalangat omasta varastosta.

Punaisella nauhalla päällystetty kranssi oli vain hieman rikki ja näytti siltä, että sen korjaamiseen riittää vain alku- ja loppupään uudelleen kiinnittäminen. Olinpas vallan väärässä. Koriste oli kieputettu seitsemästä eri nauhasta ja ne piti kaikki kieputtaa ja kiinnittää uudelleen. En ehkä saanut nauhoja samalla tavoin kuin alkuperäisessä oli, mutta riittävän hyvin kuitenkin. Seuraavaksi oli vuorossa muovisten koristeiden purkaminen.

Muovinen pikkukranssi purettuna

Tämän purkamisen jälkeen minua epäilytti hetken aikaa. Pikkukranssi itsessään olisi nimittäin voinut olla hyvä koriste. Se ei ollut alunperin edes rikki. Kullanvärisistä hedelmäpalleroista lähti purkaessa muutama irti ja pienissä lehdissä oli niin lyhyet rautalangat, ettei niitä saisi kiinnitettyä kauniisti. Nyt se ainakin oli rikki. Muovisia puolukanvarpuja piti kasassa aika monta pientä muoviosaa, joilla ei ollut nyt enää mihin kiinnittyä kun olin kiskonut ne irti muovitetusta rautalankapohjastaan. Oliko tässä yhtään järkeä? Tarvitsisinko kuumaliimaa? Oliko tämä maailman tyhmin idea? Yhdellä puolukanvarvun muovinipsulla sai kuitenkin kiinnitettyä aina kaksi lehdykkää toisiinsa ja helmillä saisi kiinnitettyä lehdet kranssiin. Helmet saisivat pelastaa tilanteen!

Helmiä omasta varastosta


Sommittelin lehdykät paperille, samalle, joka näkyy tuossa yläkuvassa. Kiinnitin ne sitten järjestyksessä kranssiin. Olen huomannut, että minun on syytä suunnitella etukäteen mitä teen. Silloin lopputuloskin on paljon parempi. Helmien kiinnityksen jälkeen oli satiininauhan vuoro. Tummanvihreä satiiininauha osoittautui väärän väriseksi, sillä sen myötä kranssista tuli liian tumma ja synkeä. Vaihdoin vihreän nauhan kullanväriseen joululahjanaruun.

Kullanvärisen lahjanarun jälkeen kranssi oli valmis. Ei enempää koristuksia, ei helmiä, eikä enää lisää värejä vaikka haluaisinkin usein laittaa kaiken hienon samaan pakettiin. Yksi taito käsitöissä on tietää, milloin on hyvä lopettaa. Minun ei ole aina helppoa huomata milloin työ on valmis ja milloin lipsun ylityöstämisen puolelle.  

Tarkkaavaiset lukijat varmasti huomaavat, että työkuvissa ei ole kuin neljä  joulukoristetta. Viides koriste on kermanväriseen mekkoon puettu kangasenkeli, joka pääsee toiseen työhön. Tästä työstä ja yli myös paljon pikku tilpehööriä, jolle löytyy kyllä käyttöä. Olen ajatellut tehdä vuodenaikanukkeja - muovinen havukranssipohja ja pyöreä koriste, jossa on punaisia helmiä pääsevät siihen projektiin. 

Ylijääneitä lehdyköitä ja nauhoja, kukkapohjia ja käpyjä.






keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Elokuva: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Missä: Elokuvateattereissa

Milloin: Suomen ensi-ilta oli 30.9. 2016.

Ikäraja:12

Ohjaaja: Tim Burton

Käsikirjoitus: Jane Goldman

Rooleissa: Asa Butterfield, Eva Green, Judi Dench, Samuel L. Jackson, Chris O'Dowd, Allison Janney, Rupert Everett, Terence Stamp, Ella Purnell


Kävin katsomassa 2D-version 13.10.2016. Pyrin katsomaan elokuvista aina 2D-version migreenin välttämiseksi. Halusin ehdottomasti katsoa teoksen elokuvateatterissa, koska Burtonin visuaalisesti hienot ohjaukset pääsevät parhaiten oikeuksiinsa isolla kankaalla.

Elokuva perustuu Ransom Riggsin samannimiseen kirjaan. Olen lukenut kyseisen kirjan, joten elokuvaa katsoessani osin tahtomattanikin vertaisin elokuvaa kirjaan. Tuntuu oudolta, että elokuva olisi tehty kuvittamaan Riggsin kirjaa, sillä siinä on erittäin hienoja vintage-valokuvia, jotka jättävät enemmän tilaa mielikuvitukselle kuin elokuvan hahmot.

Kirjaa ei tarvitse tuntea nauttiakseen elokuvasta. Kirjan lukeneille tiedoksi kuitenkin, että noin puoleen väliin elokuvaa mennään kirjan mukaan. Sen jälkeen lähdetään muille poluille.

Kirjan tarina alkoi toimimaan vasta noin sadan ensimmäisen sivun jälkeen. Elokuva lähtee paremmin käyntiin ehkä siksikin, että kuvalliseen muotoon ja dialogiin pystyy tiivistämään paljon kerrontaa. Kirjan tapahtumat petaavat erilaista loppua kuin mitä odottaisi, osittain varmasti siksi, että kirjasta on tulossa kolmen kirjan sarja. Kirja olisi ansainnut jäädä yksiosaiseksi ja pysyä tragediana. Elokuvaan on valittu erilainen loppu, ja mielestäni tämä on hyvä ratkaisu. Kirja on kasvutarina, mutta elokuvaan se ei oikein välity.

Monissa arvioissa elokuvaa on kritisoitu myös siitä että se ei ole tarpeeksi burtonmainen ja paheksuttu sitä, ettei se yllä Burtonin varhaisten töiden tasolle. Miksi kenenkään ohjaajan ylipäätään pitäisi toistaa itseään samanlaisena iän kaiken? Elokuvaa on myös arvosteltu siitä, että se ei tartu mahdollisuuksiin käsitellä vakavia.

Mielestäni kaikkea ei tarvitse vääntää rautalangasta. "Puolassa oli 30-luvulla hirviöitä, ja jouduin pakenemaan niitä." kertoo Jaken isoisä. Historiaa tunteva tietää, mistä on kyse ja historiaa tuntematon voi ottaa selvää ja oppia uutta, myös vakavista asioista.

Teosta on verrattu myös X-Men -elokuviin, ja elokuvalla on sama käsikirjoittaja kuin Marvelin X-Men: First Class -elokuvassa eli Jane Goldman. Yhtäläisyydet eivät kuitenkaan johtune tästä vaan siitä, että Neiti Peregrinen lastenkodista puhutaan monessa arviossa kouluna eriskummallisille lapsille, ja siitä saadaankin näppärästi yhteys Xavierin kouluun lahjakkaille nuorille (Xavier's School for Gifted Youngsters).

Vaikka olen ihan hiljattain katsonut useamman X-Men -elokuvan, niin tämä vertailu ei tullut mieleeni. Kirjassa lapset eivät käytä voimiaan mihinkään erityiseen tarkoitukseen, oli se sitten hyvään tai pahaan. Kirjan lapset pikemminkin päätyisivät sirkuksen kummajaisiksi kuin pukisivat kirkkaita trikoita ylleen. Toisin kuin professori Xavierin oppilaat, Peregrinen lapset ovat juuttuneet aikasilmukkaan toistamaan yhtä päivää uudestaan ja uudestaan. Se ei mahdollista henkilökohtaista eikä mitään muutakaan kasvua. Vertaisin elokuvan tarinaa ennemmin Peter Paniin ja Mikä-Mikä -maahan.

Elokuvassa olisi ollut aineksia monen aiheen syvempäänkin tarkasteluun, mutta mihinkään ei pysähdytä pidemmäksi aikaa, vaan elokuva juoksutetaan tasaisen varmaan tahtia loppuun asti. Elokuva on sopivan mittainen, kaunista katsottavaa ja kelpo ajanvietettä. Kuitenkin jää tunne, että elokuva ei oikein itsekään tiedä, mitä lajityyppiä se edustaa tai mikä sen sanoma on. Elokuvakokemus olisi varmasti ollut mieleenpainuvampi, jos sisältöä ja sanomaa olisi terävöitetty.

Esteettömyys: Näytös jossa kävin esitettiin Turun Kinopalatsin salissa 4, jossa pyörätuolipaikat ovat ilahduttavasti salin keskirivillä. Reunassa olleille paikoille pääsi suoraan ovesta. Keskirivin pyörätuolipaikka on myös salissa 3. Ykkös- ja kakkossaleissa pyörätuolipaikat ovat salin yläriveillä. Salin keski- tai yläriviltä on huomattavasti parempi katsoa elokuvaa kuin ensimmäisen rivin alakulmasta, jossa muiden salien pyörätuolipaikat sijaitsevat. Salissa yksi on kolme pyörätuolipaikkaa, saleissa 5 ja 6 kaksi ja muissa saleissa yksi.


Jos pyörätuolipaikka haluamaasi näytökseen on jo ehditty myydä ja kuitenkin haluat katsomaan saman näytökseen, niin silloin sinun pitää pystyä siirtymään itse tai avustajasi auttamana normaalille istumapaikalle. Salihenkilökunta ei saa avustaa siirtymisissä.