Joulukranssi

Joulunpyhät ovat ohitse, joten nyt on oivallinen aika kertoa mitä askartelin jouluksi. Olen pitkään haaveillut hienosta ovikoristekranssista. Niiden valinnassa vasta olikin runsaudenpula! Olisin halunnut jonkinlaisen havukranssin tai muun luonnonmateriaalista tehdyn. Toisaalta lapsuudenkodin luonnonmateriaaleja ja  joulukoristeita yhdistelevä kranssi on ehkä maailman hienoin.

Harmikseni totesin, ettei minulla ole paljon rahaa kranssiin laitettavaksi. Suuntasin SPR:n Kontti- kirpputorille, jossa sattui olemaan tarjous: Kaikki loput joulukoristeet eurolla. Etsiskelin sieltä viisi mieleistä koristetta, menin kotiin ja askartelin oman kranssini.

Kranssi kierrätysmateriaaleista

Askarteluun kului aikaa noin kaksi tuntia. En ole ihan varma tykkäänkö tämäntyyppisestä askartelusta vai en. Oikeastaan pelkkiä viimeistyksiä koko homma, kun kaikki näkyy valmiissa työssä. Ehkä olisin tarvinnut hieman enemmän aikaa hienompaan lopputulokseen, mutta pääasia on, että tämä tuli valmiiksi. Jopa ennen joulua, aatonaattona. Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Seuraavaksi kerron tarkemmin askartelusta.

Neljä joulukoristetta kirpputorilta, satiininauha ja kirjontalangat omasta varastosta.

Punaisella nauhalla päällystetty kranssi oli vain hieman rikki ja näytti siltä, että sen korjaamiseen riittää vain alku- ja loppupään uudelleen kiinnittäminen. Olinpas vallan väärässä. Koriste oli kieputettu seitsemästä eri nauhasta ja ne piti kaikki kieputtaa ja kiinnittää uudelleen. En ehkä saanut nauhoja samalla tavoin kuin alkuperäisessä oli, mutta riittävän hyvin kuitenkin. Seuraavaksi oli vuorossa muovisten koristeiden purkaminen.

Muovinen pikkukranssi purettuna

Tämän purkamisen jälkeen minua epäilytti hetken aikaa. Pikkukranssi itsessään olisi nimittäin voinut olla hyvä koriste. Se ei ollut alunperin edes rikki. Kullanvärisistä hedelmäpalleroista lähti purkaessa muutama irti ja pienissä lehdissä oli niin lyhyet rautalangat, ettei niitä saisi kiinnitettyä kauniisti. Nyt se ainakin oli rikki. Muovisia puolukanvarpuja piti kasassa aika monta pientä muoviosaa, joilla ei ollut nyt enää mihin kiinnittyä kun olin kiskonut ne irti muovitetusta rautalankapohjastaan. Oliko tässä yhtään järkeä? Tarvitsisinko kuumaliimaa? Oliko tämä maailman tyhmin idea? Yhdellä puolukanvarvun muovinipsulla sai kuitenkin kiinnitettyä aina kaksi lehdykkää toisiinsa ja helmillä saisi kiinnitettyä lehdet kranssiin. Helmet saisivat pelastaa tilanteen!

Helmiä omasta varastosta

Sommittelin lehdykät paperille, samalle, joka näkyy tuossa yläkuvassa. Kiinnitin ne sitten järjestyksessä kranssiin. Olen huomannut, että minun on syytä suunnitella etukäteen mitä teen. Silloin lopputuloskin on paljon parempi. Helmien kiinnityksen jälkeen oli satiininauhan vuoro. Tummanvihreä satiiininauha osoittautui väärän väriseksi, sillä sen myötä kranssista tuli liian tumma ja synkeä. Vaihdoin vihreän nauhan kullanväriseen joululahjanaruun.

Kullanvärisen lahjanarun jälkeen kranssi oli valmis. Ei enempää koristuksia, ei helmiä, eikä enää lisää värejä vaikka haluaisinkin usein laittaa kaiken hienon samaan pakettiin. Yksi taito käsitöissä on tietää, milloin on hyvä lopettaa. Minun ei ole aina helppoa huomata milloin työ on valmis ja milloin lipsun ylityöstämisen puolelle.  

Tarkkaavaiset lukijat varmasti huomaavat, että työkuvissa ei ole kuin neljä  joulukoristetta. Viides koriste on kermanväriseen mekkoon puettu kangasenkeli, joka pääsee toiseen työhön. Tästä työstä ja yli myös paljon pikku tilpehööriä, jolle löytyy kyllä käyttöä. Olen ajatellut tehdä vuodenaikanukkeja - muovinen havukranssipohja ja pyöreä koriste, jossa on punaisia helmiä pääsevät siihen projektiin. 

Ylijääneitä lehdyköitä ja nauhoja, kukkapohjia ja käpyjä.

Elokuva: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Missä: Elokuvateattereissa

Milloin: Suomen ensi-ilta oli 30.9. 2016.

Ikäraja:12

Ohjaaja: Tim Burton

Käsikirjoitus: Jane Goldman

Rooleissa: Asa Butterfield, Eva Green, Judi Dench, Samuel L. Jackson, Chris O'Dowd, Allison Janney, Rupert Everett, Terence Stamp, Ella Purnell

IMDB-linkki: Miss Peregrine's Home for Peculiar Children

Kävin katsomassa 2D-version 13.10.2016. Pyrin katsomaan elokuvista aina 2D-version migreenin välttämiseksi. Halusin ehdottomasti katsoa teoksen elokuvateatterissa, koska Burtonin visuaalisesti hienot ohjaukset pääsevät parhaiten oikeuksiinsa isolla kankaalla.

Elokuva perustuu Ransom Riggsin samannimiseen kirjaan. Olen lukenut kyseisen kirjan, joten elokuvaa katsoessani osin tahtomattanikin vertaisin elokuvaa kirjaan. Tuntuu oudolta, että elokuva olisi tehty kuvittamaan Riggsin kirjaa, sillä siinä on erittäin hienoja vintage-valokuvia, jotka jättävät enemmän tilaa mielikuvitukselle kuin elokuvan hahmot.

Kirjaa ei tarvitse tuntea nauttiakseen elokuvasta. Kirjan lukeneille tiedoksi kuitenkin, että noin puoleen väliin elokuvaa mennään kirjan mukaan. Sen jälkeen lähdetään muille poluille.

Kirjan tarina alkoi toimimaan vasta noin sadan ensimmäisen sivun jälkeen. Elokuva lähtee paremmin käyntiin ehkä siksikin, että kuvalliseen muotoon ja dialogiin pystyy tiivistämään paljon kerrontaa. Kirjan tapahtumat petaavat erilaista loppua kuin mitä odottaisi, osittain varmasti siksi, että kirjasta on tulossa kolmen kirjan sarja. Kirja olisi ansainnut jäädä yksiosaiseksi ja pysyä tragediana. Elokuvaan on valittu erilainen loppu, ja mielestäni tämä on hyvä ratkaisu. Kirja on kasvutarina, mutta elokuvaan se ei oikein välity.

Monissa arvioissa elokuvaa on kritisoitu myös siitä että se ei ole tarpeeksi burtonmainen ja paheksuttu sitä, ettei se yllä Burtonin varhaisten töiden tasolle. Miksi kenenkään ohjaajan ylipäätään pitäisi toistaa itseään samanlaisena iän kaiken? Elokuvaa on myös arvosteltu siitä, että se ei tartu mahdollisuuksiin käsitellä vakavia.

Mielestäni kaikkea ei tarvitse vääntää rautalangasta. "Puolassa oli 30-luvulla hirviöitä, ja jouduin pakenemaan niitä." kertoo Jaken isoisä. Historiaa tunteva tietää, mistä on kyse ja historiaa tuntematon voi ottaa selvää ja oppia uutta, myös vakavista asioista.

Teosta on verrattu myös X-Men -elokuviin, ja elokuvalla on sama käsikirjoittaja kuin Marvelin X-Men: First Class -elokuvassa eli Jane Goldman. Yhtäläisyydet eivät kuitenkaan johtune tästä vaan siitä, että Neiti Peregrinen lastenkodista puhutaan monessa arviossa kouluna eriskummallisille lapsille, ja siitä saadaankin näppärästi yhteys Xavierin kouluun lahjakkaille nuorille (Xavier's School for Gifted Youngsters).

Vaikka olen ihan hiljattain katsonut useamman X-Men -elokuvan, niin tämä vertailu ei tullut mieleeni. Kirjassa lapset eivät käytä voimiaan mihinkään erityiseen tarkoitukseen, oli se sitten hyvään tai pahaan. Kirjan lapset pikemminkin päätyisivät sirkuksen kummajaisiksi kuin pukisivat kirkkaita trikoita ylleen. Toisin kuin professori Xavierin oppilaat, Peregrinen lapset ovat juuttuneet aikasilmukkaan toistamaan yhtä päivää uudestaan ja uudestaan. Se ei mahdollista henkilökohtaista eikä mitään muutakaan kasvua. Vertaisin elokuvan tarinaa ennemmin Peter Paniin ja Mikä-Mikä -maahan.

Elokuvassa olisi ollut aineksia monen aiheen syvempäänkin tarkasteluun, mutta mihinkään ei pysähdytä pidemmäksi aikaa, vaan elokuva juoksutetaan tasaisen varmaan tahtia loppuun asti. Elokuva on sopivan mittainen, kaunista katsottavaa ja kelpo ajanvietettä. Kuitenkin jää tunne, että elokuva ei oikein itsekään tiedä, mitä lajityyppiä se edustaa tai mikä sen sanoma on. Elokuvakokemus olisi varmasti ollut mieleenpainuvampi, jos sisältöä ja sanomaa olisi terävöitetty.

Esteettömyys: Näytös jossa kävin esitettiin Turun Kinopalatsin salissa 4, jossa pyörätuolipaikat ovat ilahduttavasti salin keskirivillä. Reunassa olleille paikoille pääsi suoraan ovesta. Keskirivin pyörätuolipaikka on myös salissa 3. Ykkös- ja kakkossaleissa pyörätuolipaikat ovat salin yläriveillä. Salin keski- tai yläriviltä on huomattavasti parempi katsoa elokuvaa kuin ensimmäisen rivin alakulmasta, jossa muiden salien pyörätuolipaikat sijaitsevat. Salissa yksi on kolme pyörätuolipaikkaa, saleissa 5 ja 6 kaksi ja muissa saleissa yksi.

Jos pyörätuolipaikka haluamaasi näytökseen on jo ehditty myydä ja kuitenkin haluat katsomaan saman näytökseen, niin silloin sinun pitää pystyä siirtymään itse tai avustajasi auttamana normaalille istumapaikalle. Salihenkilökunta ei saa avustaa siirtymisissä. 

Ooppera CircOpera

Missä: Suomen kansallisoopperassa

Milloin: Ensi-ilta oli 16.09. 2016. Näytöksiä on 01.10. asti.

Ikäraja:. Koko perheen teos

Sirkuskoreografia: Sanna Silvennoinen

Balettikoreografia: Ville Valkonen

Ohjaaja: Jere Erkkilä

Musiikinjohto: Alberto Hold-Garrido

Valaistus- ja videosuunnittelu: Mark Väisänen

Visuaalinen suunnittelu: Kimmo Ruskela

Laulusolistit: Hanna Rantala (soprano), Mika Pohjonen (tenori), Ville Rusanen (baritoni) ja Koit Soasepp (basso)

Sirkustaiteilijat: Victor Cathala, Gengis van Gool, Mikko Karhu, Sanja Kosonen, Aourell Krausse, Wes Peden, Kati Pikkarainen ja Viivi Roiha

Tanssijat: Ville Valkonen , Tuomas Hyvönen, Koichi Kamino, Inka Hulkko, Yuko Valkonen, ja Chigusa Fujiyoshi

Puvustus: Oopperan ja baletin pukuvarasto on nyt päässyt yksittäisteosta laajempaan käyttöön. Kuoron puvustuksessa näkyi tuttuja hahmoja monesta teoksesta. Itse löysin ainakin valkyyria Brunnhilden, Oopperan kummituksen ja väkeä Figaron häistä

 Tunnelmia:

Kävin katsomassa esityksen 20.09. 2016. Upea, visuaalisesti näyttävä ja mukaansatempaava teos, jossa yhdistyvät sirkuksen taika ja oopperan kauneus. En aio kertoa tässä, mitä kaikkea esityksessä tapahtuu, sillä jos satut vielä saamaan liput tai sinulla on jo ne, niin haluaisin pitää yllätykset yllätyksinä ja antaa ohjelman  hämmästyttää ja ihastuttaa sellaisenaan.

Esityksen kuvailun sijaan otan tässä esiin mielestäni parhaat kohdat monien hyvien joukosta. Olen valinnut Youtube-linkit sattumanvaraisesti sellaisten joukosta, jotka minua miellyttävät ja jotka mielestäni antavat edustavan kuvan kappaleesta.

Kaunein kohta oli Bist du bei mir Stölzelin oopperasta "Diomedes, oder die triumphierende Unschuld." Bist du bei mir.

Hauskimman kohdan jakoivat seuraavat kaksi: Nikolai Rimski-Korsakov (sov. Albert O Davis) Kimalaisen lento soolotuuballe ja orkesterille. Välisoitto oopperasta Tsaari Saltanin tarina. Kimalaisen lento  ja Gioachino Rossini (sov. Julie Eschliman) alkusoitto oopperasta Wilhem Tell. Wilhelm Tell -alkusoitto.

Eniten odotin: Carl Orffin O fortuna-kappaletta teoksesta Carmina Burana. Teos on kokonaisuudessaan hieno, mutta kyllä tämä teoksen aloitus- ja lopetuskappale on minusta se kaikkein hienoin. Siinä on niin suurta voimaa ja se on vahvuudessaan selkäpiitä värisyttävä. O fortuna.

Jos CircOperaa jatketaan tulevaisuudessa, niin mielelläni haluaisin nähdä ja kuulla kappaleen Papagenon ensimmäisen aarian Mozartin oopperasta Taikahuilu. Der Vogelfänger bin ich ja. Tämän lisäksi toivoisin myös jotain pientä kuvakoostetta käsiohjelma oheen tai lisäksi.

Esteettömyys

Tulin oopperaan avustajani kanssa pyörätuolilla. Kävelimme Oopperatalolle Kampin keskuksesta. Jos tulet pyörätuolilla, niin kannattaa mennä mahdollisimman pian kadun yli keskustasta katsottuna oikealle puolelle Mannerheimintietä, sillä se on paljon siinä on paljon vähemmän kadunylityksiä eikä ollenkaan sadevesikouruja. Niitä löytyy vasemmalta puolelta harmiksi asti.

Oopperaan on kaksi sisäänkäyntiä: pääovi Mannerheimintien puolella ja toiset ovet Töölönlahden puolella, jossa ovat myös invapysäköintipaikat ja taksitolppa. Pääsisäänkäynnistä tullessa ensimmäisen parven invapaikat ovatkin jo samassa kerroksessa, lisää paikkoja on toisella parvella. Hissillä pääsee kaikkiin kerroksiin. Katsomokerroksen inva-wc:hen päästäkseen tarvitsee avustajaa saadakseen ovet auki. Alaeteishallin wc:hen pääsee itsenäisesti. Oopperan oma sivu esteettömyydestä.

  

A Circus Named Desire

Missä:Art Teatro Kustavissa, Salminiituntie 37

Milloin: Ensi ilta oli 7.7. 2016. Tästä linkistä  pääset katsomaan jäljellä olevat esitykset

Käsikirjoitus, koreografia ja ohjaus: Pauliina Räsänen

Komedia: Slava Volkov

Musiikki: Corinne Kuzma

Äänisuunnittelu ja projisoinnit: Joni Heinonen

Valot: ja Henri Hänninen

Esiintyjät:(aakkosjärjestyksessä) Fabian Galouye, Veera Kaijanen, Johanna Kohonen, Corinne Kuzma, Pauliina Räsänen, Saaga Volkova ja SlavaVolkov

Arvio: Kävin katsomassa esityksen torstaina 14.7. 2016. Lähdin Kustaviin Visit Turun järjestämällä bussikuljetuksella. Heillä on käytössään minibussi, johon pyörätuolia ei valitettavasti saa mukaan. Tällä kertaa apuvälineinäni olivat siis kyynärsauvat ja avustaja mukana. Avustajan saa mukaan matkaan avustajakortilla.

Matka sujui oikein mukavasti, kiitos siitä kuljettajallemme Eino Roosille. Voin lämpimästi suositella lippu + matkat + kakku ja kahvi -kombinaatiota, jonka varasin Visit Turun nettisivujen kautta. Matkalle lähdettiin näppärästi Aurakadun turistibussipysäkiltä. Auto ja kuljettaja odottivat meitä näytöksen ajan, joten paluukyyti Turkuun oli valmis heti kuin mekin olimme. Ajomatkan jälkeen saavuimme SirkusStudiolle, joka on korkea hirsirakennus. Tilan korkeus mahdollistaa huikeat trapetsiesitykset ja muut korkeutta vaativat taiteilut.

Kuva: Ruut Hokkanen / ArtTeatro

SirkusStudioon mahtuu 150 ihmistä katsomoon tai noin sata ihmistä pöytien ääreen. Katsojat ovat koko esityksen ajan varsin lähellä esiintyjiä. Itse istuin aika takarivissä, mutta silti osan aikaa esiintyjät olivat aivan kosketusetäisyydellä. Se tuo kyllä oman lisämausteensa esitykseen, kun pääsee ihan läheltä seuraamaan tasapainon ja kehonhallinnan taidonnäytteitä. Esityksessä oli myös hienosti otettu huomioon lapsikatsojat, jotka pääsivät ensimmäisille riveille, jotta näkisivät paremmin. Taitelijoiden kanssa sai myös jutella näytöksen jälkeen.

A Circus Named Desire kertoo tunteista ja unelmista. Lavan taakse heijastetaan mustavalkokuva/- seepiakuvavideota esiintyjistä ja ohjelmanumeroiden nimet. Katsottavaa on monessa paikassa: ensin on varsinainen lava ja lavan taakse heijastetut kuvat. Trapetsi ja nuorallakävelyt tulevat keskikäytävälle, jota molemmin puolin yleisö on. Musiikista vastaa ranskalainen Corinne Kuzma, joka soittaa tuttuja chansoneita muun muassa Edith Piafilta sekä omia sävellyksiään. Musiikki tukee esityksen tunnelmia hienosti.

Kuva: Ruut Hokkanen /ArtTeatro

Parhaiten tiivistän esityksen näin: huikeaa ja välillä henkeäsalpaavaakin taituruutta, kun sitä jännittää esiintyjän puolesta, että pysyyhän tuo varmasti tuolla. Hämmentyneisyyttä siitä, miten jotkin temput ovat edes mahdollisia. Ihastusta siitä, että noin taitavia ihmisiä on . Mitä sitä turhaan analysoimaan -- tämä on parasta kokea! Kotiin päästyä oli onnellisen pöllämystynyt olo. On päässyt kokemaan ja näkemään jotain ainutlaatuista.

Kuva: Ruut Hokkanen / Art Teatro

Esteettömyys: SirkusStudio ei valitettavasti ole esteetön, mutta jos vain pystyt kävelemään portaat ylös ja alas, niin pääset kyllä näytökseen. Portaat ylöspäin pääsin itse ja alastuloon sain apua itse esiintyjiltä.

Koetin miettiä erilaisia ratkaisuja, miten tuonne parhaiten pääsisi. Pyörätuolissa olevan lapsen voisi ehkä ottaa syliin ja kantaa yläkertaan ja sitten tuoda tuolin perästä. Ehkä. Pyörätuolissa olevan aikuisen kantaminen on taas toinen juttu. Kuka kantaisi, kun kannettavaa voi olla 40 kilosta reippaasti yli sataan kiloon. Ei ole myöskään tarkoitus että liikuntaesteisen henkilön saapumisesta saliin tulisi täällä tai missään muuallakaan erillinen ohjelmanumero. Näppärin ratkaisu, minkä keksin on seuraavanlainen: ArtTeatron väen voi kutsua esiintymään  jo valmiiksi esteettömään paikkaan. Miten olisi vaikkapa Ruusukorttelin juhlasali?

Keskiaikaiset turnajaiset

Missä: Tuomiokirkontorilla Åbo Akademin päärakennuksen edessä.

Milloin: 30.6. - 3.7 2016. Keskiaikamarkkinat menivät tältä vuodelta. Tästä linkistä näet kuitenkin, missä Rohan Tallit seuraavan kerran esiintyy.

Mitä: Upea kokonaisuus, johon sisältyi kaunista ja huikeaa katsottavaa sekä paljon tietoa keskiaikaisista turnajaisista. Auringossa kiiltäviä haarniskoita ja komeita brokadeita hevosilla. Tiesitkö, että haarniskan sisälämpötila nousee 75 asteeseen? Peitsi painaa kahdeksan kiloa ja ratsukot kohtaavat toisensa 80 kilometrin tuntivauhdissa? Peitsen osumisvoima on siinä 650 kiloa.

Ohjelmanumeroihin kuuluivat muun muassa peitsitaistelu, esineiden poimimista maasta heittokeihään avulla sekä melee, joka tässä tapauksessa tarkoittaa lähitaistelua, jossa ei ole tarkoitus vahingoittaa vastustajaa vaan osoittaa taitojaan pudottamalla vastustajan kypärän päälle asetettu sulkapäähine.

Melee Wiktionaryssa englanniksi.

Vasemalla sir Nuotio, oikealla sir Bernardez

Turnajaisia katsellessani kiinnitin huomiota siihen, että ritarit ja ritaritar istuivat satulassaan kuin liimattuna eivätkä peitsien osuessa kilpeen huojahtaneet hallitsemattomasti mihinkään suuntaan. Tämä johtuu varmasti rautaisesta taidosta mutta myös siitä, että sotaratsastuksessa on erilainen istunta ja erimallinen satula kuin koulu - tai esteratsastuksessa. Tästä linkistä voit lukea lisää keskiaikaisesta ratsastustaidosta.

Tapahtuman esteettömyys: Tähän maastotyyppiin ja markkinoiden ihmispaljouteen en uskaltaisi enkä uskaltanut lähteä kyynärsauvojen kanssa. Olin jälleen siis matkassa manuaalipyörätuolin kanssa. Lukijani, jos sinulla on sähköpyörätuoli ja kokemusta Tuomiokirkontorin alueesta ja Keskiaikamarkkinoilla kulkemisesta, laita kommenttia kommenttiboksiin, niin lisään tiedot sivulleni.

Turnajaisalueelle en olisi päässyt ilman puolisoani, joka avusti minua. Turun Akatemiantalon ympäristö ei ole esteetön, ja turnajaisalueelle osui myös mielestäni pyörätuolille kaikkein hankalinta maastoa, nimittäin nupukiveä. Tämän lisäksi pyörätuolia pitää hetken matkaa vetää syvähkössä hiekassa, mikä on raskasta. Tähän olisimme halutessamme saaneet lisäapua. Pyörätuolin paikka oli katsomorakennelman vieressä. Paikalta näki hyvin noin puolet turnajaiskenttää, loppu jäi toisten katselijoiden varjoon. Kurkottelemalla toki näki enemmän. Ehkä jatkossa minulla kannattaisi olla mukana joku korotustyyny pyörätuoliin. Teattereissa on vain niin monenlaista katsomoa, että ei kaikkeen osaa varautua. Aika moniin katsomoihin pystyn sen muutaman askelen kävellen siirtymään, mutta tähän en. Ensimmäinen porras oli arviolta noin 60 cm korkeudella, samankorkuiset välit olivat myös muissa portaissa.

Itse katsomorakennelma tuntui olevan hieman hankalalta lähestyttävä useille katsojille. Kaiteet olisivat varmaan auttaneet asiaa, mutta en tiedä, mihin niitä tuontyyppisissä rakennelmissa voi kiinnittää. Toinen mikä voisi auttaa olisi joku "virallinen auttaja" henkilökunnasta, mutta siinä voi tulla vastaan se, että ihmiset eivät ehkä halua ottaa vastaan apua.

Neule: Waffles in February

Pitkästä aikaa neuleita! Olen tosi kiinnostunut väreistä ja siitä miten ne vaikuttavat toisiinsa. Siksi yritän ohjeen esittelyssä kertoa myös muutaman sanan värivalinnoistani.

Kuva: Adelheid

Ohje: Waffles in February, linkki Ravelryyn.

Helppo ja nopea pikkuhuivi, kooltaan noin 185 cm x 51 cm. Neuloisin tämän mielelläni uudestaankin. Silloin tekisin seuraavat muutokset: neuloisin huivini pyöreämmästä langasta ja tekisin siihen yhden tai kaksi raitaa lisää. Sekin voisi riittää, että raitalanka olisi hieman paksumpaa. Raitalankaan voisi myös lisätä vaikka toiseksi langaksi ohutta mohairia vaikkapa Kidsilk Hazea.

Väreistä: Tähän huiviin olin valinnut lähivärit keltaisen ja oranssin. Väreissä on jonkinlainen pieni riitasointu: lämmin murrettu keltaoranssi ja erittäin kirkas kylmä keltainen. Minusta ne kuitenkin sopivat yhteen. Käytän huivia paljon sekä violettien että oranssien vaatteiden kanssa. Vaaleamman keltaiset raidat saavat huivin sopimaan myös punertavien oranssien kanssa. Huivista tuli siis kaikin puolin monikäyttöinen.

Teatteriesitys: Zorro

Kuva:Pauliina Salonius

Missä: Ruskon kesäteatterissa, Vanhatie 11.

Milloin: Ensi-ilta oli sunnuntaina 5.6., ja näytöksiä on 29.6 asti. Tästä linkistä   pääset katsomaan, milloin ovat seuraavat näytökset. Kävin katsomassa sunnuntaina 12.6. päivänäytöksen. Ilma oli suosiollinen. Oli aurinkoista, lämmintä ja vain hiukan tuulista. Ruskon kesäteatterissa on katettu katsomo, joten ei haittaa vaikka vähän sataisikin.

Ikäraja: Teatterin mukaan suositusikäraja on viisi vuotta. Näytelmä ei sisällä kiroilua eikä välttämättä pelottavia kohtauksia, mutta on juonellisesti sellainen, että sitä jaksaa helpommin seurata hieman vanhempi lapsi.

Käsikirjoitus: Esa Silander Johnston McCulleyn luomaan hahmoon pohjautuen

Ohjaaja: Pauliina Salonius

Musiikin sävellys ja sanoitus: Jouni Lehtonen

Puvustus: Katri Uuttu

Lavastus: Katri Uuttu ja työryhmä

Päärooleissa: Hannu Pajunen, Petri Aulin ja Tom Flinkman

Muissa rooleissa: Elena Blomqvist, Leevi Flinkman, Eva Angerman, Iida Blomqvist, Liina Flinkman, Enni Huhtala, Toni Rautio, Eikku Flinkman, Kristiina Koljonen, Mikko Jäästö ja Lotta Uuttu

Mukana myös: Amalia-hevonen

Näytelmän tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun alun Kaliforniaan, Los Angelesin kylään. Pohjimmiltaan tämä näytelmä kertoo hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Se mikä milloinkin on hyvää ja mikä pahaa vaihtelee kertojan ja kokijan mukaan. Kyläläisille Zorro on pelastaja ja sankari, kenraali Monastariolle taas roisto ja varas.

Kuva: Minna Huhtala

Lavastus on kaiken kaikkiaan tosi hieno, ja sitä ehti mukavasti ihastella paikaltaan ennen näytelmän alkua. Lavastus on värikäs ja siten vie mielikuvituksen hyvin etelän paahteeseen ja aurinkoon. Puvustus on myös hieno. Siinä sopivasti yksityiskohtia, muttei se vienyt huomioita pois itse näytelmästä.

Näytelmä eteni sujuvasti kohtauksesta toiseen ja oli juuri sopivan mittainen. Kohtauksia rytmittivät hienosti myös laulut. Pidän siitä, että laulut oli tehty kokonaan itse. Näyttelijöillä on kauttaaltaan kauniit äänet ja ne soivat hyvin yhteen duetoissa. Joukkokohtausten lauluissa on hienosti voimaa. 

Näytelmä on tunteikas, liikuttavakin. Siinä saa myös nauraa, niin suuret kuin pienet katsojat. Erityisesti nuorten näyttelijöiden ilo näyttelemisestään välittyy vahvana. Koko näyttelijäjoukko toimii minusta hienosti yhdessä, ja tuo meille yleisölle teatterin taian. Kaiken kaikkiaan jäi hyvä mieli. Suosittelen lämpimästi, joten kipin kapin katsomaan.

Kuva: Minna Huhtala

Näytelmässä on mukana sekä muutama minulle jo tuttu näyttelijä Kaarina-teatterin puolelta että monia uusia tuttavuuksia. Hannu Pajusen olen nähnyt viimeksi lainkuuliaisen komisarion Javertin roolissa Kaarina-teatterin Kurjat-näytelmässä. Nyt oli mielenkiintoista nähdä hänet aivan erilaisessa, hyviksen roolissa. Myös Petri Aulin ja Tom Flinkman esiintyivät Kurjat-näytelmässä sivurooleissa. Nyt heitä pääsee näkemään isommissa osissa.

 Mukana on myös suomenhevonen Amalia, joka vie roolinsa ylväästi ja tyynesti loppuun asti. Välillä kuulee hänen hörähtävän tyytyväisenä taustalla.

Esteettömyydestä: Tulin näytökseen apuvälineenäni pyörätuoli. Katsomossa on numeroimattomat paikat. Koska pyörätuolit laitettiin paikoilleen viimeisenä, pääsin viimeisenä sisään. Tämä on mielestäni hyvä käytäntö, saavat kiireiset kiirehtiä ensin. Sain erittäin hyvän paikan eturivin päädystä. Kaltevaan portaikkoon luotiin tukilaudan avulla tasainen istumapaikka. Avustajani pääsi viereeni istumaan. Näkyvyys oli erinomainen. Teatteri pyytää ilmoittamaan pyörätuolista etukäteen, jotta he osaavat varautua auttamaan ja koska pyörätuolipaikkoja on rajallinen määrä.

Jos tulet paikalle ilman avustajaa, voi pehmeässä hiekkamaastossa kelaaminen olla hieman raskasta, mutta henkilökunta auttaa varmasti. Kesäteatterin kahvio on sekä ulko- että sisätiloissa. Ulkoa sai ainakin makkaraa, karkkia, mehua teetä ja kahvia. Jäätelön avustajani haki minulle sisältä. 

Edit: Korjattu Amalia-hevosen nimi ja lisätty linkki Amalian omille sivuille 14.6.2016.